Siirry sisältöön

Kasvua pohjoismaista

Moni suomalainen yritys katsoo Suomen rajojen ulkopuolelle kun halutaan kasvaa eikä kotimarkkinoiden kysyntä enää riitä. Naapurimaat Ruotsi ja Norja ovat lähellä, eikä näiden maiden markkinoille meno ole vaikeaa, mutta ennakkoselvitys markkinatilanteesta on paikallaan. Myös pienet erot maidemme kulttuureissa ja tavoissa on hyvä ottaa huomioon.

Meillä on vuosikymmenien kokemus Ruotsin ja Norjan markkinoilta: myynnistä ja toimitusprojekteista eri teollisuudenaloille sekä markkinatutkimuksista B2B- ja B2C -segmentteihin. Osaamme myös neuvoa yrityksiä markkinoinnin suunnittelussa, ja voimme kontaktoida asiakkaita tai muita sidosryhmiä puolestanne.

Johan Lindström

Johan Lindström

Minulla on pitkä kokemus ja monipuolinen osaaminen myynnistä sekä projektien ja liiketoiminnan johtamisesta. Olen työskennellyt suomalaisissa ja kansainvälisissä yrityksissä usealla eri teollisuuden alalla, ja minulla on kokemusta sekä pk-yrityksistä että suurista kansainvälisistä yrityksistä. Olen auttanut lukuisia suomalaisia yrityksiä viennissä, varsinkin Ruotsiin.

Experienced in sales and business development and broad experience in demanding and challenging industrial sales, business management and engineering projects worldwide. Vast knowledge of different industrial processes, workshop manufacturing, outsourcing and R&D. Strong track record in change management and leadership, new sales development and consulting. Acting also as external specialist in companies leadership teams and boards. Focus on delivering customer value and long-term partnership. Helping companies in domestic and international growth.

Tarvitsetko tukea myynnin ja liiketoiminnan kehittämiseen tai kansainvälistymiseen?
Ota yhteyttä, niin selvitämme yrityksesi haasteet ja etsimme yhdessä ratkaisut niihin!

Vieritä ylös