Katri
Teen yrityksen kasvua edistävää markkinointia eri aloille, eri kokoisille yrityksille ja erilaisille kohderyhmille suunnattuna. Hyppään sujuvasti osaksi asiakkaan liiketoimintaa ja tiimiä, ja pystyn hoitamaan esimerkiksi pk-yrityksen koko markkinoinnin suunnittelusta toteutukseen. Osaan suunnitella oikeat toimet perustuen yrityksen strategiaan, prioriteetteihin ja kohderyhmiin. Hoidan kaikki käytännön markkinoinnin toimet kustannustehokkaasti.
Olen työskennellyt kansainvälisissä yrityksissä, ja minulla on paljon kokemusta teollisuusyrityksistä ja lattia-alalta.
Koska olen tehnyt myös myyntiä ja asiakastyötä, ymmärrän mitä asiakkaat markkinointiviestinnältä odottavat ja toisaalta mitä myynti tarvitsee markkinoinnilta toimiakseen tehokkaasti.
Pidän itseni ajan tasalla markkinoinnin muuttuvassa toimintaympäristössä, esimerkiksi tällä hetkellä suoritan markkinoinnin erikoisammattitutkintoa, jossa keskityn digimarkkinointiin ja brändin kehittämiseen.
Minulla on monta tyytyväistä asiakasta suosittelijoina. Kysy mielellään lisää: 0503070777.
Johan
Autan asiakkaitani saamaan lisää myyntiä ja kehittämään liiketoimintaa. Pitkä kokemus kansainvälisestä B2B-myynnistä sekä vaativista ja vastuullisista myyntitehtävistä antaa minulle hyvät valmiudet toimia eri toimialoilla ja markkinoilla. Pystyn nopeasti tunnistamaan tuotteen myyntipotentiaalin ja liiketoimintamahdollisuudet, luomaan myyntistrategiat ja lisätä tehokkaasti myyntiä.
Miten asiakkaani hyötyvät?
- Kansainvälinen kasvu vauhdittuu, koska ymmärrän ja tunnistan helposti eri markkinoiden erityispiirteet
- Ruotsin markkinaosaaminen: vuosikymmenien aikana kertynyt maan tapojen ja yrityskulttuurin tuntemus sekä sujuva ruotsin kieli takaavat nopeasti tuloksia
- Teollisuuden asiantuntemus: olen myynyt isoja laitteita ja kokonaisuuksia eri teollisuuden aloille ja osaan lanseerata uudet tuotteet asiakkaille. Omaksun nopeasti asiakasryhmien tarpeet ja keskustelen eri tason päättäjien kanssa sujuvasti. Tämä kaikki johtaa tuloksekkaaseen myynnin.
- Myynti- ja liiketoimintaprojektien tehokas johtaminen: varmistan, että monimutkaisetkin hankkeet etenevät suunnitellusti ja tuottavat lisäarvoa yrityksellesi.
Pidän itseni jatkuvasti ajan tasalla ja olen suorittanut kansainvälisen viennin tutkinnon (2022) sekä HHJ-koulutuksen (2018). Tämä yhdistettynä laajaan käytännön kokemukseeni takaa sen, että voin tarjota asiakkaille paitsi strategista näkemystä myös konkreettisia tuloksia.
Jos tavoitteesi on kasvattaa kansainvälistä/kotimaan myyntiä tai viedä liiketoimintasi seuraavalle tasolle, keskustellaan lisää miten voin auttaa!
Arseni
Uusin tiimimme jäsen on Arseni, joka on koulutukseltaan AMK-tradenomi. Hänestä saat hyvän osa- tai kokoaikaisen taloushallinnon assistentin auttamaan esimerkiksi sekä sisäisen että ulkoisen laskennan kanssa. Arseni voi hoitaa avustavia taloushallinnon töitä kuten laskutuksen, raportoinnin tai avustavan kirjanpidon, tai projektiluonteisesti vaikkapa yrityksen kannattavuuden hallinnan tehtäviä. Hän tarttuu uusiin haasteisiin innolla ja oppii nopeasti. Arseni ymmärtää yritystoimintaa kokonaisvaltaisesti ja omaksuu nopeasti uusia järjestelmiä, ja hänen työskentelytapansa on tehokas ja tavoitteellinen. Häneltä löytyy niin ongelmanratkaisukykyä kuin järjestelmällisyyttä. Hän on lisäksi hyvä tyyppi, joka sopii tiimiin kuin tiimiin.